Muistoja

Rupesin tässä muistelemaan millanen olin vielä joku vuosi sitten. Kaikki oli perseestä, kukaan ei rakastanut, ketään ei kiinnostanut, kukaan ei välittäny. Siltä ainaki tuntu. Käet oli arvilla ja ne arvet näkyy vieläkin. Toisaalta ne hävettää, mutta toisaalta ne on osa minua. Osa menneisyyttä, jotka aion pitääkin menneisyytenä. Poikakaveri tietää tästä ja koskaan en ole saanut tuntea semmosta rakkautta, ja läheisyyttä mitä mie häneltä saan. Nyt tuntuu niin oudolta ajatella miten huonosti mulla joskus meni.

 Joskus kesällä asiat oli aika sekasin. Tuntu että mopo karkaa käsistä ja yhä useemmin löys ittensä ryyppäämässä millo mistäki porukasta. Ja pari kertaa tuli skodellaki ajettua vähän vähemmän selvänä. Siitä onneks päästiin ohi ja kouluki alko.

Syyskuussa VIIMEIN se elämän kaunis puoli muistu taas mieleen kun tapasin rakkauteni. Viikonloppu vietettiin samassa porukassa ja lauantai yönä sainkin ensisuudelmani. Se oli oikeastaan kuin suoraan elokuvasta :) tässä neljässä kuukaudessa mitkä ollaan yhdessä vietetty (joita tulee toivottavasti vielä moniamonia lisää) oon huomannut, että ikäerolla ei oikiasti ole väliä. Ite en ainakaan siihen ikään rakastu, vaan henkilöön.